Isäni Aarne 2.

Kun isältäni kysyi, miksi hän on eläkkeellä, kertoi hän kärsivänsä sydänviasta ja verenpaineesta. Mummoni Hildan kertomana kuitenkin tiesin, kyse oli skitsofreniasta. Asuin mieheni kanssa Siuntiossa, joten isäni tapaamiset olivat satunnaisia vierailuja tai auttamista, kun hän oli pulassa. Isälleni sattui merkillisiä tapauksia, mitä ilmeisesti aiheutui vain isäni kaltaisille ihmisille.



Isäni oli ylipainoinen. Hämäävää oli, että usein Aarne vaikutti puheineen aivan normaalilta. Hänellä sekavuus olikin kausittaista. Nuorempana Aarne oli ollut pitkiä aikoja Nikkilän sairaalassa. Erikoista oli, että hän oli pitkään seurustellut erään sairaanhoitajan kanssa täältä sairaalasta.

Kerran isäni soitti, ettei hänellä ole rahaa ruokaan. Kun hän oli aamulla herännyt, oli lompakko hävinnyt asunnosta. Isäni kertoi, että asunnossa oli ollut naisvieras yötä, ehkä nainen oli sen varastanut. Asuntoon naiselta oli jäänyt vaatteita ja käsilaukku. Laukun sisältä löytyi puhelinmuistio. Pyysin isää kuvailemaan, miltä nainen näytti ja antamaan minulle puhelinnumeroita muistiosta.

Alussa numeroista ei osattu sanoa, kuka nainen oli. Vihdoin tärppäsi, puhelimessa oli naisen veli. Puhuin alussa vain naisen kadonneesta käsilaukusta ja sain selvitettyä hänen nimensä. Lopuksi kerroin, että syytämme naista lompakon varastamisesta, jos hän ei palauta rahoja isälleni. Ilmeisesti nainen palasi isäni asunnolle, koska hänen raha-asiansa järjestyivät.

Isäni oli ollut vuorostaan itse kylässä. Emännän ompelukoneesta oli tullut selvästi vaarallista kaasua ulos. Isäni oli silmänräpäyksessä hoksannut heittää ompelukoneen alas parvekkeelta pihalle, ennen sen räjähtämistä. Isä oli tyytyväinen urotekoonsa, ilman hänen nopeaa reaktiokykyään ihmiset olisi olleet vaarassa.

Oli kevät ja vappu tulossa. Isäni alkoi soittelemaan minulle peräkkäisinä iltoina ja ikävä kyllä yölläkin. Nyt tällä kertaa isäni oli innoissaan. Hän halusi järjestää minulle tyttärelleen oikein kunnon ylioppilasjuhlat. Selvitin hänelle - en ole ylioppilas, enkä juhlia tarvitse. Isäni oli kuitenkin tosissaan, hänen mielestään riitti, että ostamme ylioppilaslakin ja pidämme juhlat. Olin nähtävästi pettänyt isäni toiveet ylioppilaaksi pääsystä. Olisipa se noin helppoa ollutkin.

Rakensimme omakotitaloamme Siuntioon, vuonna 1981 ja 1982. Rakentaminen inspiroi isääni siinä määrin, että hän alkoi remontoida omaa yksiötään myös. Hän oli mm sahannut sänkynsä kappaleiksi. Seinässä luki ” herneketo”. Keittiön kaapin ovet oli irroteltu, verhot leikattu saksilla lyhyeksi, TV:n sisältö oli tyhjennetty kuorestaan lattialle. Isän sisko kertoi Aarnen aiemmin keittäneen muovisangossa vettä hellalla. Kun sanko oli sulanut ja vedet lattialla, oli isä imuroinut vedet, jolloin imurikin hajosi siihen paikkaan. Asunnon hävityksen vuoksi menimme katsomaan Aarnea Puotilaan. Isä oli taas touhukas, hän oli sulattamassa jääkaappia. Hän oli kääntänyt jääkaapin keittiössä ylösalaisin. Isän mielestä kaappi sulaisi niin päin nopeammin.



Minun oli vaikea etsiä kuvaa, mikä ilmentäsi isäni arkea. Ei hän ollut maailman musertama, kuten mielenterveyden potilaista helposti ajatellaan. Hän oli oikeastaan optimisinen ja idearikas ja onnellinen, kunhan omat visiot toteutuivat. Törmäyskurssilla oltiin vain silloin, kun muut joutuivat puuttumaan hänen tekemisiinsä. Ei se hankalaa hänelle ollut, vaan muille.

Isääni olisi pitänyt hoitaa aika ajoin sairaalassa, mutta tätähän se avohoito oli, ja omaiset sai pitää huolta vajaakuntoisista. Isästäni huolehtiminen oli hankalaa, kun häneltä sairaudentunto puuttui. Aarne nautti myös alkoholia, varsinkin jos kavereita kyläili. Alkoholi ei missään nimessä sopinut yhteen psykelääkkeiden kanssa. Kielsin häntä usein kaljoittelemasta. Isäni peruste oluen nauttimiselle oli mallasjuoman tervehdyttävä vaikutus. Nimittäin vain riittävästi juomalla olutta ihohuokoset pysyivät avoimina, selvitti isäni. Kun minä en juonut olutta, en voinut olla perillä juoman terveysvaikutuksistakaan. Enpä tosiaankaan.