sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Heinäkuun telttareissu

Heinäkuussa helteessä olisivat päivät pitkästyttäviä kotona, siksi sovimme kavereitteni Tiinan ja Annen kanssa, että lähdemme Inkoon saaristoon retkelle telttailemaan. Torstaina jo viikolla kävin Puistolassa hakemassa vanhemmiltani ison huvilateltan. Sitten hain Tiinan ja pikkukoira Lakun kotoaan Kontulasta.



Varusteita oli paljon ja Tiinakin otti mukaan ylimääräisiä makuupusseja ja kaksi telttaa. Kaikkea mahdollista oli meillä mukanamme.
Barosundin lauttamatkan jälkeen eksyimme väärälle tielle. Kun vihdoin oikea paikka - Gölisnäsin ulkoilualue löytyi olimme rättiväsyneitä. Tavarat piti kantaa telttapaikalle, minkä olimme arvioineet riittävän hyväksi paikaksi leiriytymiseen. Ennen ison teltan pystytystä söimme maittavan courmet-päivällisen päätalon kuistilla; huurteisia katkarapuja, paahtoleipää sekä munia höystettynä majoneesilla. Juomana oli kylmää siideriä. Erityisherkku piristi työntäyteistä iltapäiväämme. Muinakin päivinä söimme hyvin mm aurajuustolla höystettyä kanaa ja loimulohta.



Gölisnäsin luonto oli kaunista etelä-Suomen saaristoa vehreimmillään. Kävimme uimassa läheisellä järvellä, saunoimme ja soutelimme. Juhokin tuli mukaamme lauantaina, kun kävin käymässä kotona Siuntiossa. Viikonlopun yöt kuluivat




hektisesti heräillen. Alueeella oli iso polttariporukka, joka metelöi yömyöhään. Seuraavana yönä, kun nämä olivat hiljaa, aiheutti meteliä toinen porukka kalliolla telttaleirissään.

Puistolasta saatu iso teltta oli mysteeri - mikä osoittautuikin isoksi asuntovaunun etuteltaksi, mille ei ollut käyttöä, kun ei ollut vaunuakaan. Onneksi Tiinan pikkuteltat oli mukana. Seuraavana päivänä ostimme Karjaan Säästö Pörssistä lisää varusteita ja teltan. Loppujen lopuksi pikkuteltat osoittautuivat oikein käteviksi retkeilyyn ja meillä jokaisella oli oma teltta, missä nukkua.