Tantta - kamarineiti Pietarin hovista

Kun aikanaan perustin blogini, oli tarkoitukseni kirjoittaa eläväksi tarinoita, joita mummoni oli minulle kertonut omasta nuoruudestaan ja elämästään. Mummoni Hilda syntyi vuonna 1898, ja kuoli vuonna 2001, mistä voi päätellä hänen kokeneen elämässään 3 eri vuosisadan aikuista elämää, sisällisotaa, Venäjän vallan jälkeistä itsenäisyyttä ja kahta eri sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Mummon muistoihin kuului


Tässä minä istun tyynyllä, joka arvatenkin on saatu mummolaan Tantan perintönä

kertomukset Pietarista, sillä vaarini Uno Hjalmar oli syntynyt tässä kaupungissa 1902 suomalaiseen rautatieläisperheeseen. Vaarin lapsuuden muistot Pietarista oli sadat kerrat kerrottu kotona vaimolle, Hildalle. Elävä todistaja silloisen Pietarin loistosta ja ylimysten hoveista oli vaarini täti - Tantta. En nyt muista hänen oikeaa nimeään, mutta saan sen tarkastetuksi samasta hautakivestä Malmilta, missä lepäävät Hilda ja Hjalmarkin. Tantta Pietarista oli oikea Lady- venäläisittäin. Koska hän oli Pietarissa työskennellyt hovineitinä ylhäisöperheessä, oli hänen käytöksensä kuin muukin olemuksensa tavanomaista paljon hienostuneempaa. Nuorena Tantta oli ollut naimisissa, mutta vain hetken, kun aviomies oli yllättäen kuollut. Kun Tantta oli nuori kuului hänen elämäänsä kesät Krimillä, missä Venäjän ylhäisö vietti lomiaan. Näistä Krimin kesälomista Tantta kertoi äidilleni tarinoita, kun äitini oli pieni tyttö. Venjällä Tantallla tai Hjalmarillakaan ei ollut paljoa sukua, ja siksi Tantta saikin olla äitini ainut täti, joka merkitsi hänelle paljon. Ennen kaikkea Tantan nuoruus, arvokkuus ja huikean yltäkylläinen elämä Pietarin hoveissa tekivät vaikutuksen äitiini. Äidistäni kertomukset yltäkylläisyydestä olivat erityisiä silloin, kun Suomi kävi sotaa Venäjää vastaan, ja kaikesta oli täällä puutetta. Tantta oli perheelle tärkeä sukulainen, ja äidilleni läheinen sydänystävä, näin olen ymmärtänyt.

Hilda ja Hjalmar asuivat Helsingissä Käpylässä ja myöhemmin Puistolassa, itse 1930- rakennetussa omakotitalossaan. Puistolassa samassa talossa asuin minäkin sittemmin 1950-luvulla. Lapsuuteeni kuului vanhat Tantan valokuvat Pietarista, hieno kettupuuhka, mandoliini ja muut hienot esineet, jotka olivat jääneet vaarilleni perinnöksi Tantalta. Perinnöksi oli jäänyt myös Tantan osakehuoneisto Helsingistä Vänrikki Ståhlinkadulta.

Kun Tantta Venäjän vallankumouksen jälkeen joutui muuttamaan Suomeen, kuten vaarinikin, ei entisellä kamarineidillä suinkaan ollut helppoa yksin. Oli oltava työpaikka täälläkin. Tantta tekikin työtä VR:llä vaunuemäntänä junissa, jotka kulkivat Helsinki Pietari väliä. Tantta puhui venäjää ylhäisön aksentilla tavallisille matkalaisille ja ilmeisesti myös ruotsia ja suomea, kuten vaarinikin osasi puhua.



Viimeinen sivu Tantan kohtalosta on kuitenkin elämän nurjempaa puolta. Tantan vanhetessa ei vanhuus tullut yksin. Tuli dementia ja epämääräiset harhat, jolloin itsenäinen vanhuus ei enää tullut kysymykseen. Oli oltava hoidossa jossain, eikä mielellään ainakaan mielisairaalassa. Silloin oli tapana, että vanhuksista huolehtivat sukulaiset. Suomessa ainoat sukulaiset Tantalle olivat Hilda ja Hjalmar ja heidän lapsensa.
Niinpä Tantta sitten asui viimeiset vuotensa Puistolan talossa alakerrassa, yhdessä suuressa huoneessa. Vuosia myöhemmin äitini kertoi, että tuon huoneen ikkunat olivat laudoitettu kiinni, ettei Tantta päässyt karkaamaan. Tantan vaatetus oli ollut myös erikoista. Joskus hänellä oli päällään hienoja vaatteita, ja paljon. Joskus taas vaatetusta ei ollut juuri nimeksikään, kun hygieniasta oli pakko pitää huolta.



Kerran Puistolassa sattui harmittava vahinko, kertoi äitini. Dementoitunut Tantta-mummo oli päässyt karkuun. Tantta oli juossut ilkosillaan, ilman vaatteita tietä pitkin Puistolan asemalle. Täti oli alasti rynnistänyt sisälle asemarakennukseen,junalippua hankkimaan. Täti ei ehtinyt onneksi junaan, eikä Helsinkiin työpaikallensa, Pietarin junan emännäksi, minne hän oli ollut lähdössä, kuten ennenkin.

Kertomus Tantasta tuli nyt mieleeni, kun lähiviikkoina ensi iltansa saa elokuva Prinsessa, joka kertoo eräästä Kellokosken sairaalan hoidokista. Tantassa ja Prinsessassa on jotain samaa paljonkin, nimittäin ylemmyyttä ja runsain mitoin arvokkuutta, mitä meille harvoille on suotu.