Kevättä rinnassa

Kevät tekee taasen tuloaan, joskin vaikeaa on uskoa talven väistymiseen, kun lunta on vielä ylen paljon. On ihanaa seurata, miten auringonvalon määrä lisääntyy viikko viikolta. Talomme yksi räystäs tippuu kirjaimellisesti, kun lumien painon johdosta sadevesikouru repsottaa kantimistaan. Vaikuttaa utopistiselta, minne runsaat


Hih, löysin netistä talven luontokuvan, missä peurat vaeltaa niityllä

lumikasat katoaa huhtikuun aikana ? Joskus on ollut niin, että 24.4 ja vappuna on pihastamme leikattu nurmikko. Koska nyt pihamaa paljastuu, vai saadaanko pihaan märkä suo pitkäksikin aikaa ?. Onneksi aurinko lämmittää ja ojat vie vedet mukanaan. Ilmatieteen laitos varoitti aikaisemmin tällä viikolla, että kevään uv-säteilyarvot ovat koko Suomessa poikkeuksellisen voimakkaita.

Rehvakkaasti eilen maanantaina, Juho (15v) lähti mustat aurikolasit päässään ensimmäiseen työpaikkaansa. Nyt sekin tähtihetki on koettu todeksi, vaikkei 8 lk:n työharjoittelusta saakkaan vielä palkkaa. Juho pääsi apuohjaaksi iltapäiväkerhoon, missä eka- ja tokaluokkalaiset viettää iltapäivät koulunsa jälkeen. Mitähän pienet pojat pitävät 15 vuotiaasta, onko Juho heille esikuva vaiko miehenalku, jota härnäävät mielin määrin ?

Viikko sitten, heti huhtikuun alusta Lasse (17v) aloitti TET-työharjoittelun Fujitsulla. Hän tekee työtä mm asentaen uusia ohjelmia tietokoneisiin, jotka on menossa yritysasiakkaille.

Tauno vaari täytti 80-vuotta torstaina 31.3 ja synttäreitä juhlittiin lauantaina Dylan ravintolassa brunssipöydän äärellä. Ravintolassa oli liikaa hälinää meidän 10 hengen juhlaporukalle. Mietimme toisen ravintolan kohteeksi kun menemme joskus taas yhdessä ulos syömään. Itselläni on kotona hiljaista, aamulla pitkään nukkummista, tylsää ja pieniä kotiaskareita. Odotan, että lumet sulaa ja pääsisin tekemään pitkiä kävelylenkkejä luontoon ja metsiin.
Viikko sitten Anne V oli kaatunut mennessään avantouinnille. Käsi murtui ranteesta ja edessä on pitkä sairasloma. Minulla on onneksi tiedossa mukavaa tekemistä kesäksi: sain järjestettyä itselleni kaverin, kenen kanssa pääsemme lähtemään lomalle Turkkiin kesäkuussa.

Greetings from London

Viimeviikkoinen hiihtoloma on nyt sitten lomailtu keväisessä Lontoossa, missä oli reilusti + asteita 8-12:n verran. Suomen -18 pakkasasteeseen nähden, ei tarvinnut reissussa palella. Lontoossa meitä matkalaisia oli serkut: Annika 16v, Janne 17v, ja omat pojat Lasse 17v ja Juho 15v.



Matkavaraukset -lennot ja hotelli varattiin edullisimpien vaihtoehtojen mukaan. Edullinen Wedgewood hotelli (n 50 puntaa 2/hlö) löytyi Lontoon keskustasta Bayswaterin alueelta. Myös Ryan Airin lennot Tampereelta Stansteadin kentälle olivat edulliset. Sunnuntaina hain Annikan ja Jannen meille ja maanantaina aamulla klo 8.00 starttasimme täältä Siuntiosta kohti Tamperetta. Paikallista aikaa klo 13.10 olimme perillä. Yllätyimme Stansteadin n 70 km:n etäisyydestä itse Lontoosta ja taxikin maksoi hotellille ruhtinaalliset 143 puntaa. Silti taxi oli kuulemma edullinen kyyti meille, olihan meitä 5 henkeä. Takaisintulo kentälle oli edullisempaa, kun saimme Queenswayn varrelta tilatuksi meille taxin 85 punnalla. Matkaan lentokentälle sai varata 2 tuntia, koska mennen tullen taximme juuttui suurkaupungin ruuhkiin.


British Museum - antiikin aarteet

Lontoossa häkellyttävää olivat eri rotuiset ja värilliset kaupunkilaiset. Intialaisia oli paljon. Hotellissamme oli henkilökuntaa mm arabimaista ja huivipäinen nainen otti meidät vastaan resepassa. Hotellimme oli hintaansa nähden OK. Mutta jos olisin oikeaa mieltä sen tasosta ja palvelusta, tulisi listasta pitkä .. alkaen tälle maalle perinteisistä kokolattiamatoista ja continental aamiaisesta. Muut turistit aamiaisella paahtoi kasoittain pöytäänsä paahtoleipiä, minkä päälle ei sitten muuta laitettavaa ollut kuin erilaisia hilloja. Hotellin sijainti oli kuitenkin erinomainen ja läheltä Queenswayn varrelta löytyi edullisia vaate- kenkä ja ruokakauppoja. Tällä kadulla kenkäkauppamme oli erinomainen ja Annika täältä ostikin mieleisiään piikkikorkokenkiä 4 paria, hintaan 5 puntaa/pari. Myös muuta kivaa vaatetta tytölle löytyi 5-10 vaivaisella punnalla.

Lontoon nähtävyyksiin tutustuimme 2 päivän Big Bus turistibussi (25 puntaa) kierroksilla http://www.bigbustours.com/eng/london/. Bussipysäkki löytyi hotellimme läheltä ja yhtiön bussilla pääsimme mm British Museumiin (ilmainen sisäänpääsy) ja Thames risteilylle, mikä kuului turistibussin hintaan. Kiinnostavia museoita jäi meiltä kokematta, koska ne maksoivat liikaa. Ribleyn Belive Or Not galleriaan oli valtava jono, joten senkin jätimme pois laskuista. Ilman näitäkin kohteita Lontoossa riitti meille näkemistä ja kokemista 4 päivän ajaksi.



Lontoon matkamme päätarkoitus oli järjestää serkuksille hiihtolomaksi tekemistä ulkona, mitä Suomessa olisikin ollut hankalaa järjestää pakkasten vuoksi. Ulkona saimmme Lontoossa ollakin. Kaupungilla ajelimme viihtyisästi istuen 2 kerros bussin yläkerroksessa, missä ei kattoa ollut.

Loman jälkeen on ollut harmi, että seuraavan viikon meistä jokainen sairasteli flunssaa.

Talven tuiskuissa v 2011

Lumisesta pienestä kaupungista ja matalista pirteistä ..

Eteläisen Suomen tapahtumista olen lukenut mielenkiintoista historiaa Helsingin kaupungin perustamisesta. Kyse on Ursula Pohjolan Pirhosen romaanista: Lumikuninkaan sydän ja Kuninkaan Kauppamies romaanista, mikä kertoo kuinka Helsinki perustettiin kuningas Kustaa Vaasan määräyksestä vuonna 1550. Romaanin päähenkilö on hollantilainen Hans van Sanden, joka päättää jäädä Helsinkiin merenkulkijaksi ja kauppiaaksi. Romaani antaa käsityksen, miten pienestä ja syrjäisestä maasta



olemmekaan kotoisin me suomalaiset. Varsinaisia Helsinkiläisiä on vain kourallinen. Rauman, Ulvilan, Tammisaaren ja Porvoon porvareiden täytyi muuttaa asukkaiksi uuteen kaupunkiin, joten he alkuperäisetkit olivat tänne pakkomuuttaneita kauppiaita. Ensimmäinen kaupungin paikka oli Vantaan joen suulla, missä koski laskeutuu vanhankaupungin lahteen. Kosken suistoon saareen rakennettiin kuninkaankartano. Tärkeintä oli kuitenkin Helsingin ensimmäinen satama vanhan kaupungin lahdella. Talvella merenkulku tyrehtyi tyystin ja laivat jäätyivät niille sijoilleen odottamaan uutta kevättä.

Edelleen talvi peketoi meidät suomalaiset koteihimme hiljentymään ja annamme periksi tälle luonnonvoimalle. Lumesta ja kylmyydestä huolimatta aistimme voivat kuitenkin viihtyä ulkomaailmassa median, lukemisen ja muun yhteisöllisen ajanvietteen parissa. Meillä on hyvä syy hiljentymiseen. Nyt on kotonamme uusinta uutta Elisan Koti-viihde yhteys, jolla TV:n ohjelmien nauhoitus ja katselu on mahdollista läppärinkin avulla. Nauhoituksille on tilaa miltei rajattomasti. Nyt TV:n sarjat ja muut mielenkiintoiset ohjelmat katson aamulla tai päivällä, miten on parhaiten aikaa.



Nyt 50 cm:n paksuinen lumipeite talomme katolla uhmaa rakennuksen puurakenteita. Lunta ei ole ollut koskaan näin paljon, ja nyt on vasta Suomen talvi alkamassa. Saamme olla varuillaan, että saamme autot ulos tallista. Jospa odottamatta lumet rojahtaisivat alas katolta, autojen eteen, menisi siinä puoli päivää lapioida ulosajotie vapaaksi.

Oheiset kuvat talostamme kertovat millaisten kinosten katveessa me asumme. Polttopuitakin on vaikeaa hakea ulkoa vajasta, kun joutuu nousemaan talon viertä 1,5 metrin korkeuteen kinosten päälle !

Tantta - kamarineiti Pietarin hovista

Kun aikanaan perustin blogini, oli tarkoitukseni kirjoittaa eläväksi tarinoita, joita mummoni oli minulle kertonut omasta nuoruudestaan ja elämästään. Mummoni Hilda syntyi vuonna 1898, ja kuoli vuonna 2001, mistä voi päätellä hänen kokeneen elämässään 3 eri vuosisadan aikuista elämää, sisällisotaa, Venäjän vallan jälkeistä itsenäisyyttä ja kahta eri sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Mummon muistoihin kuului


Tässä minä istun tyynyllä, joka arvatenkin on saatu mummolaan Tantan perintönä

kertomukset Pietarista, sillä vaarini Uno Hjalmar oli syntynyt tässä kaupungissa 1902 suomalaiseen rautatieläisperheeseen. Vaarin lapsuuden muistot Pietarista oli sadat kerrat kerrottu kotona vaimolle, Hildalle. Elävä todistaja silloisen Pietarin loistosta ja ylimysten hoveista oli vaarini täti - Tantta. En nyt muista hänen oikeaa nimeään, mutta saan sen tarkastetuksi samasta hautakivestä Malmilta, missä lepäävät Hilda ja Hjalmarkin. Tantta Pietarista oli oikea Lady- venäläisittäin. Koska hän oli Pietarissa työskennellyt hovineitinä ylhäisöperheessä, oli hänen käytöksensä kuin muukin olemuksensa tavanomaista paljon hienostuneempaa. Nuorena Tantta oli ollut naimisissa, mutta vain hetken, kun aviomies oli yllättäen kuollut. Kun Tantta oli nuori kuului hänen elämäänsä kesät Krimillä, missä Venäjän ylhäisö vietti lomiaan. Näistä Krimin kesälomista Tantta kertoi äidilleni tarinoita, kun äitini oli pieni tyttö. Venjällä Tantallla tai Hjalmarillakaan ei ollut paljoa sukua, ja siksi Tantta saikin olla äitini ainut täti, joka merkitsi hänelle paljon. Ennen kaikkea Tantan nuoruus, arvokkuus ja huikean yltäkylläinen elämä Pietarin hoveissa tekivät vaikutuksen äitiini. Äidistäni kertomukset yltäkylläisyydestä olivat erityisiä silloin, kun Suomi kävi sotaa Venäjää vastaan, ja kaikesta oli täällä puutetta. Tantta oli perheelle tärkeä sukulainen, ja äidilleni läheinen sydänystävä, näin olen ymmärtänyt.

Hilda ja Hjalmar asuivat Helsingissä Käpylässä ja myöhemmin Puistolassa, itse 1930- rakennetussa omakotitalossaan. Puistolassa samassa talossa asuin minäkin sittemmin 1950-luvulla. Lapsuuteeni kuului vanhat Tantan valokuvat Pietarista, hieno kettupuuhka, mandoliini ja muut hienot esineet, jotka olivat jääneet vaarilleni perinnöksi Tantalta. Perinnöksi oli jäänyt myös Tantan osakehuoneisto Helsingistä Vänrikki Ståhlinkadulta.

Kun Tantta Venäjän vallankumouksen jälkeen joutui muuttamaan Suomeen, kuten vaarinikin, ei entisellä kamarineidillä suinkaan ollut helppoa yksin. Oli oltava työpaikka täälläkin. Tantta tekikin työtä VR:llä vaunuemäntänä junissa, jotka kulkivat Helsinki Pietari väliä. Tantta puhui venäjää ylhäisön aksentilla tavallisille matkalaisille ja ilmeisesti myös ruotsia ja suomea, kuten vaarinikin osasi puhua.



Viimeinen sivu Tantan kohtalosta on kuitenkin elämän nurjempaa puolta. Tantan vanhetessa ei vanhuus tullut yksin. Tuli dementia ja epämääräiset harhat, jolloin itsenäinen vanhuus ei enää tullut kysymykseen. Oli oltava hoidossa jossain, eikä mielellään ainakaan mielisairaalassa. Silloin oli tapana, että vanhuksista huolehtivat sukulaiset. Suomessa ainoat sukulaiset Tantalle olivat Hilda ja Hjalmar ja heidän lapsensa.
Niinpä Tantta sitten asui viimeiset vuotensa Puistolan talossa alakerrassa, yhdessä suuressa huoneessa. Vuosia myöhemmin äitini kertoi, että tuon huoneen ikkunat olivat laudoitettu kiinni, ettei Tantta päässyt karkaamaan. Tantan vaatetus oli ollut myös erikoista. Joskus hänellä oli päällään hienoja vaatteita, ja paljon. Joskus taas vaatetusta ei ollut juuri nimeksikään, kun hygieniasta oli pakko pitää huolta.



Kerran Puistolassa sattui harmittava vahinko, kertoi äitini. Dementoitunut Tantta-mummo oli päässyt karkuun. Tantta oli juossut ilkosillaan, ilman vaatteita tietä pitkin Puistolan asemalle. Täti oli alasti rynnistänyt sisälle asemarakennukseen,junalippua hankkimaan. Täti ei ehtinyt onneksi junaan, eikä Helsinkiin työpaikallensa, Pietarin junan emännäksi, minne hän oli ollut lähdössä, kuten ennenkin.

Kertomus Tantasta tuli nyt mieleeni, kun lähiviikkoina ensi iltansa saa elokuva Prinsessa, joka kertoo eräästä Kellokosken sairaalan hoidokista. Tantassa ja Prinsessassa on jotain samaa paljonkin, nimittäin ylemmyyttä ja runsain mitoin arvokkuutta, mitä meille harvoille on suotu.

Hammaskeiju kävi kylässä, taas

Hammaskeijua ei meillä kaivata enää, ja tuo pahanilmanlintu pysykööt poissa, niin kauan kun elän. Kun on kuollut, niin kumma kyllä toisilla on kallossaan edelleen kiinni hyvät ja toimivat hampaat. Ja se on väärin, että hyvät hampaat ovat jääneet täysin vaille käyttöä. Sen sijaan minä, joka (melkein) täysissä sielun ja ruumiin voimissa, saan taistella vähien ja huonojen hampaitteni kanssa. Purukalustoni on



kulunut kehnoksi ja miltei käyttökelvottomaksi. Viimeksi eilen takimmainen viisaudenhampaani halkesi pieneksi tyngäksi. Hampaitteni hoidattaminenkaan ei juuri auta, koska hampaani ovat niin paikatut, ettei uutta tilaa paikoille edes löydy. Suurin etuni on, että aidot etuhampaani ovat vielä tallella. Kuitenkaan leveämpään hymyyn minulla ei ole aihetta, koska jos nauruhermojani ärsyttää liikaa, näkyvät hymyni reunat hampaattomina. Ja se ei ole kaunista katseltavaa. Jos haluan onnistua kuvissa hyvin, on minun parempi pitää suuni kiinni, ettei ikävä totuus puuttuvista takahampaista paljastu.

Nuoruudessani minulla oli onni olla työpaikassa Neste Oy:llä, joka korvasi 70% työntekijöitten hammaslääkärikäynneistä. Seuraavaksi menin vakuutusyhtiöön töihin ja ensimmäiset asuntosäästörahamme kuluivat hammaslääkärikäynteihin. Minulta ja Jukalta vanhat amalgaamit vaihdettiin muovipaikoiksi. Suut näytti todella siisteiltä remontin jälkeen, mutta se oli kallista kosmetiikkaa. Nytkin perheemme hammaslääkärikulut pitäisi olla kohtuulliset, koska koko perheen kuluja korvataan mieheni työpaikalta IBM:stä Amerikkalaiseen malliin. Itselleni tuokaan ei enää riitä, koska minulta useat takahampaat ovat tippuneet tiehensä. Jos jotain pitäisi korjata, tarvitsisin kokonaan uudet hampaat taakse ylös. Minun pitäneekin toivoa uusia hampaita joululahjaksi.

Nuoruudessa hammaskeiju oli kodissa odotettu vieras, hakemaan pois turhat maitohampaat. Nyt odotan Hammaskeijua jälleen, en niinkään viemään hampaita pois, vaan tuomaan uudet.
Miten on muilla välit Hammaskeijun kanssa, onko annettu toiveita hampaiden korjaamisesta ?

En oikein lämpene allaolevan kuvan korutaiteelle, mutta lue mielenkiinnosta seuraava juttu:



Seuraavan kerran kun hammaskeiju vierailee kotonasi, voit lähettää hampaasi Australiaan, palkitulle hopeaseppä Polly van der Glassille. Polly on luonut korukokoelman, joka on valmistettu ihmisten hiuksista ja hampaista. Uskomatonta, mutta hampaita on ollut vaikeaa saada tarpeeksi ja lahjoitukset ovat Pollyn opinahjon työntekijöiden.

Siipi maassa

Nuorempi poikani 14 v on sairaalassa Tammisaaressa, ja siellä hän joutuu olemaan hoidossa 2 kuukautta, aina marraskuuhun. Sähköposteja olen lähettänyt tutuille. Yleensä blogiin kirjoittaminen on ollut itselleni terapiaa omissa vaikeuksissani, mutta nyt en voi jakaa huoliani kenenkään kanssa, kun kyse on pojastani.
Oma ahdistukseni on henkistä ja fyysistä, enkä mm jaksa kirjoittaa tänne blogiinikaan, mitä normaalisti viikottain tekisin. Olen syksyn kuluneilla viikoilla



vaeltanut yksin kotikuntamme metsissä ja rannoilla, joskus 2 tuntia ja joskus 4 -päämäärättä yhteen menoon. Ennen minulla on tarvinnut olla jokin syy, miksi menisin metsään - sieneen tai muuten marjoja keräämään. Nyt samoilen metsissä tuntikausia, ilman mitään tähdellisempää syytä, vain unohtaakseni pahan oloni. Jotain sentään olen saanut metsästä mukaani - joitain kanttarellejä ja tatteja. Myös muutaman valokuvan, jotka liitän tähän juttuuni.


Tämä puu kuvaa osuvasti tämänhetkistä mielialaani

Siiseli on oravansukuinen jyrsijä

Nyt kesällä selvisi, mitä eläimiä Sarköyssä pihassamme nämä pikkuvipeltäjät ovat. Ne asuvat pihamme aidan takana koloissaan, ja silloin tällöin ne vilahtavat pihaamme pienistä aidan rakosista. Luulin niitä joksikin maaoraviksi. Kesällä näin dokumentin


Puolasta eräältä vanhalta lentokentältä, jossa näitä samannäköisiä Tiku-Takuja asui paljon. Ne ovat oravan sukuisia SIISELEITÄ. Ajatella me saamme joka kesä Turkissa Sarköyssä ihan vierestä seurata näitten siiseleitten elämää ja puuhastelua ! Ne ovat myös melko harvinaisia pikku jyrsijöitä.

Niistä kerrotaan Googlessa seuraavaa:

Siiseli (Spermophilus citellus) on oravien (Sciuridae) heimoon kuuluva jyrsijä.

Ravinto

Siiseli syö pääosin kasvisravintoa, mutta sen ruokavalioon kuuluu myös jonkin verran eläinkunnan tuotteita.



Lisääntyminen

Poikaset syntyvät keväällä talviunesta heräämisen jälkeen. Naaras on tiineenä noin

25 vrk. Poikasia syntyy 6–8. Parin kuukauden iässä poikaset itsenäistyvät.

Levinneisyys

Siiseliä tavataan Keski- ja Itä-Euroopassa, Ukrainassa ja Mustanmeren seudulla.

Elinympäristö

Siiseli viihtyy aroilla, vuoristoniityillä ja kesantomailla.