lauantai 7. marraskuuta 2009

Rock On 2009

Perjantai illan Rock On konsertti väsytti vielä lauantaina. Jukan kanssa olimme kotona 2 aikaan yöllä. Ajettaessa kaupungissa sade sai mainosten valot läikehtimään. Lähempänä kotia, 45 km päässä keskustasta oli -1C pakkasta. Tienvarsien lumimetsät teki loppumakasta juhlallisen. Musiikin läsnäolo on jokapäiväistä miehelleni Jukalle, joka vetää IBM:n bändikerhoa. On hienoa kun yrityksen järjestämissä tilaisuuksissa saamme nauttia harrastusbändien saavuttamista taidoista. Kannustus- ja tukijoukkoina kotiväen on mahdollista olla läsnä IBM:n bändien esityksissä muutaman kerran vuodessa.







Vastoin Glorian perinteistä iltaa, konsertti pidettiin tällä kertaa Studio Krunikassa. Nyt Rock On konserttiin oli harjoitellut 5 bändiä, joskin bändeistä esiintyi vain 4 sairaustapausten vuoksi. Ensimmäinen areenalle astunut bändi oli Rimakauhu. Nimi oli luonteva valinta bändille, joka ensimmäistä kertaa esiintyi yleisölle. Rimakauhu oli intensiivisesti harjoitellut yhdessä vain vajaan vuoden. Bändin suomi-pop-rock ohjelmisto oli rentoa kuunneltavaa ja tanssittavaa.

Kuuluttaja juonsi jouhevasti lavalle seuraavan lyömättömän bändin XL:än. Sen lisäksi, että XL on vaatekokoni, se ylsi tässä konsertissa myös suosikikseni. Kappaleet, jotka saivat jalat alle ja väen tanssimaan, olivat ensimmäiseltä hankkimaltani levyltä Uriah Heep bändiltä. Väki notkistui ja sähköistyi entisestään Deep Purplen soudien jatkaessa XL:n hyvää aloitusta. Big BlueS yhtye soitti vuorollaan tuttuja ja uusiakin kappaleita hyvillä avuillaan. Laulujen sanat ja soundit saivat yleisön heilumaan tuoleissaan.







Triple Thrill yhtye vakuutti yleisön osaamisellaan ja taitavilla sooloilla. Yllätys solistiksi lyöttäyttyi remmiin lavalle Jukka huuliharpun soittajana. Vaikka sähköefekti puuttui, luritteli Jukka harpullaan muhevat soundit esitykseen, mitkä aitoon bluesiin kuuluukin. Jos bändien rekkalastillista soittimien ja -laitteiden määrää vertasi Jukan rintataskussa kulkevaan huuliharppuun, oli harppu instrumenteista kevyin ja ekologisin. Edellisiin Glorian vuosiin verrattuna Studio Krunikka oli viihtyisä tunnelmallinen klubi, missä konsertit kannattanee pitää jatkossakin. Ehdottomasti plussaa oli uusi juontajan osuus, mikä teki tilaisuudesta oikean viihdeshown. Yleisö oli tyytyväistä illan musiikilliseen antiin ja baarin palveluihin. Kuvainnollisesti konsertista lähdettiin kotiin punaiset nenät niskassa tai patit otsalla, olihan 6.11.2009 nenäpäivä.



Terveisin Annu ja Kaima

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi,