lauantai 15. toukokuuta 2010

Sailor,s 10 v synttärit

Tapahtumana oli viikonlopppuna keula kohti Sailor´sin synttäreitä! Tulimme kaikki talon täydeltä 14.5.2010 perjantaina Sailor,siin viihtymään tuopposten ääreen, ja nautiskelimme live- musisoinnista puoleen yöhön saakka ! OlutHuone Sailor´s purjehti iloisessa myötätuulessa koko tapahtumantäyteisen 10-vuotisjuhlaviikkonsa, huipentuen synttäripäivään perjantaina. Iloittelu alkoi kuitenkin jo 7.5. Itse perjantain päätapahtumassa syötiin suut makeaksi täytekakkua, ja sielunruokaa sisäisesti nautimme blues-bändimme BigBlue S:n konsertista.



Bändin keikka ei jää koskaan pelkän kuulokokemuksen varaan, vaan mukana on vahvasti osallistumisen- ja jammaamisen meininkiä. Pääset messiin, kun katsot videot (2 kpl) -liekö Tiger Woods ja Indiana Jones piipahtaneet myös Sailorsin hulinassa.



Sailor´s asiakkaat arvostaa elävää musiikkia,kuten tiedämme. Varsinkin kun Niina, alias Jane on on kulmakunnan friidu. Sailor’s on maakrapujen ja merelle mielivien etappi Laivalahdenkaarella, Herttoniemenrannan venesataman ja kanavan äärellä. Iloinen OlutHuone tarjoaa juomia maailman eri laidoilta laivapienoismallien, kalaverkkojen ja purjeiden ympäröimänä.

Aurinkoisella terassilla voi nauttia oluesta ja ystävien seurasta kesäisinä päivinä. Auringon painuttua horisonttiin iltaa jatketaan valtavan kivitakan edessä tai tatuoinnein koristettuun baaritiskiin nojaillen.

Me iki-fanit, Tiina ja molemmat Annet saimme tilaukseen Big Blue S:n mustat logo-T-paidat. Bändiläisillä itsellään luki nimet selässä, jotta epäselvää ei olisi, mikä on kenenkin homma. Purjehdimme kotiin puolen yön maissa, minä kuskina, kukas muuten.

Katso videot !

2 kommenttia:

  1. Hyva nakyi olevan meininki.
    Valilla tekee hyvaa irrotella oikein kunnolla.
    İhanaa sunnuntaita sinulle,ystavain.

    VastaaPoista
  2. On kiva tavata muita ihmisiä, kun Siuntio on turhankin hiljainen paikka. Meille on tullut tavaksi olla mukana keikoilla kahden naisystäväni kanssa. Myös sinulle aurinkoista sunnuntaita toivottelen, eiköhän siellä Turkissa mennä jo nyt rannoille uimaan ja ruskettumaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi,