Elämää suurempi elokuva

Videolleen Juho kuvaa kotimme liikkuvaa ympäristöä, ihmisiä, ääntä, tilaa ja naapurin kissaa. Perhe-elokuvamme lajia, onko se draamaa vai komediaa, ei voi määritellä tarkemmin. Filmin käsikirjoitus on usein kateissa kuin hävinnyt kauppalista. Siuntion Sattumissa, kotielokuvamme tapahtumissa ei niin ikään ole selkeää juonta, eikä järjellistä loppuakaan. Onnellisuutta elokuvassa on


paikkapaikoin hektisesti, ja roolisuorituksissa edetään verkkaisesti, jopa hidastellen. Jos käsikirjoitus olisikin kunnossa, niin vaikuttaa siltä, etteivät näyttelijät juurikaan sen ohjeita noudata, vaan repliikit ryöpsähtelee ilmoille, mikä mistäkin suusta, jopa samanaikaisesti puhutaan päällekäin. Näyttelijät myös väistelee kameraa, ja jopa lukkiutuu tarkoituksella vessaan. Pesukonneen ääni sekoitttaa ääntä keittiössä, eikä repliikeistä saa selkoa, kun huudetaan ja äänet rikkoutuu. Elokuvassa on rekvisiittaa, mistä eroon ei pääse; oluttölkki usen koristaa miespäähenkilön pöytää, kuten käytetyt astiatkin, mikä näyttää olevan tuttua muillekin perheen jäsenille.
Perheemme elokuvan kerronta on katkonaista ja juoni varsin epäjohdonmukaista. Syitä ja seurauksia on enemmän, mitä missään nähdyissä elokuvissa. Eihän tunnetuissa elokuvissa minuutti tolkulla etsitä hammastahnaa, sukkia tai polteta pullia uunissa, mitkä aiheet rasittaisivat turhaan katsojaa. Kotikutoinen Salkkarimme kehittyy arvaamattoman jännittäväksi elokuvaksi, mutta juoni lopahtaa äkkiseltään, kun äiti naispääosassa vaipuu päiväunille kesken filmauksen. Elokuvassamme on merkillisiä pitkiä taukoja ja isäkin sulkeutuu tuntikausiksi pihavarastoon puuklapeja


järjestelemään. Joka tapauksessa elokuva Siuntion Sattumat olisi hauska ja viihteellinen perhe-elokuva, eikä sille olisi tarvetta määrätä ikärajaa. Elokuvan katsojille tosin pitäisi annostella jotakin piristettä, minkä turvin he pysyisivät hereillä esityksen ajan. Katsojia pitäisi myöskin varoittaa ennalta pahoinvoinnista, mikä johtuu tärinästä ja nopeista ylös alas kameran heilumisesta kuvaajan käsissä.

Poikani Juho harrastaa ahkerasti videokuvausta, ja rippilahjaksi hän sai laadukkaan Canon Legria HF200 videokameran. Aiemmin nuorena mieheni Jukka harrasti valokuvausta, ja hänellä oli tiedossaan laadun vaatimukset, miten tasokasta kuvausta tuli toteuttaa oikeassa valossa, juuri oikeilla kameran säädöillä. Vanha kameramme oli myös Canon merkkinen käsisäätöinen järjestelmäkamera, millä mieheni opetti minutkin ottamaan kuvia. Mitkä tahansa kuvat eivät kelvanneet, vaan kuvissa tuli olla laatua ja ideaa.

Nyt myös Juho on saanut kokeneelta isältään opetusta videolla kuvaamiseen, mikä on uutta ja vaativaa. Kaikki mitä Juho on kuvannut perheemme tekemisiä, on materiaali tarkoitettu myöhemmin editoitavaksi. Eli uudelleen järjesteltynä ja leikattuna filminkuvaukset saisivat paremman kerronnallisen muodon, mistä erottaisi tapahtumat selkeästi.
Millainen kokoillan elokuva sinun perheesi arjesta syntyisi, kirjoita aiheesta blogiisi, kun ehdit ? olisiko vertailukohtia Sim:siin tai Salkkareihin ? pysyisivätkö katsojat mukana juonessa ?