Kevään vitsauksia

Joskus olin päättänyt etten väritä elämääni harmaitten lasien läpi, mistä ankeus ja tyhjänpäiväisyys saisivat jalansijaa. Joillain ihmisillä kaikesta yltäkylläisyydestä huolimatta elämä on epäonnistunutta ja ankeaa. Tulee mieleen ihmiset joilla on jo kaikkea, mutta he eivät yksinkertaisesti osaa enää iloita mistään, eivät pienistä, eivätkä yhtään tärkeimmistäkään asioista. Kun itselleni on tullut lisää ikää ja niiden mukana nyt lukuisia vaivojakin,

- johtuen hampaiden huoltamisesta ja viime aikaisista selkäsäryistä, mitkä todella saavat minut tainnoksiin, ainakin jos käytän särkyihin määrättyjä lääkkeitä. Vahvemmat lääkkeeni ovat ns "relaksantteja", jotka kipua poistaakeen rentouttavat. Selkäsärkyyn määrätty lääkkeeni Sirdalud todella rentouttaa ja samalla nukuttaa, keskellä päivääkin, niin ettei mistään tule mitään. Nyt särkyä on kestänyt yli kuukauden ajan. Olisiko toukokuu pitänyt viettää sängyn pohjalla ? Kaikella sisullani olen selästäni huolimatta pessyt tolomme ikkunoita, olen tehnyt puutarha- ja allastöitä, kuten yleensä keväällä muulloinkin. Kun jotain työtä teen, kehonhallintani ja liikkeeni vaikuttavat omituisilta johtuen selkäni kipukynnyksistä ja kaiken kivun uhallakin teen työt välttävästi joten kuten kuntoon. Myös kiroilen paljon mielessäni, mutten onneksi kaikkea ääneen sentään. Uudesta lääkärikäynnistä ei olisi apua, koska saisin vain uusia lääkkeitä, mitkä väsyttäisivät yhtä paljon mitä entisetkin. Selkäsäryissäni kyse lienee iskiaksesta, vaikka lääkäri määritteli kivut noidannuoleksi. Iskias sopii kuvaan paremmin, ja syyt särkyihin lienevät spondyloosissa, mikä on ns nikamatyrä selkärangassani. Selkäni ongelmat ovat olleet poissa 5-vuotta, mutta nyt taas kivut on läsnä entistä ikävimpinä. Iskias vaivaani kuvailisin - on kuin olisi molemmissa jaloissa ja alaselässä "jatkuva suonenveto" ja liikkua haluaisin. Tämän lisäksi on vielä särky, vaikkei minnekään liikkuisikaan. Myöskin miehelläni vatsavaivoja on ollut kerrakseen kevään ajan, eikä näille loppua näy. Kun itsellä on vaikeaa, olen alkanut paremmin ymmärtämään niitä ihmisiä, jotka ovat ikuisia pessimistejä kaiken pienemmänkin suhteen. Ehkä näköalaton ja toivoton pessimismi on riippuvaista omista kokemuksista, eivätkä muut valoisammat vaihtoehdot tunnu enää realistisilta. Itse en koskaan haluaisi menettää uskoani valoisampaan huomiseen. Niin sanotusti suunnittelen ja ideoin paljon sellaista, mitä en sitten loppujen lopuksi tämän kuntoisena pystykään tekemään loppuun, kuten olin aikonut. Nyt viikonloppuna on meillä kotona näytön paikka lauantaina 2.6 : Lasse pojallemme (18v) järjestetään juhlat merkonomiksi valmistumisen kunniaksi, ja n 30 vierasta odotamme häntä tervehtimään.